Elämää akvaariossa, akvaarion elämää

Uskomatonta, uskomattoman uskomatonta. liityin Facessa ryhmään jossa tykätään akvaarioista. Kirjoitin sinne tarinan tai kaksi. Nyt mulla on blogi. Voi ei te, teidän vika.  Olen juuri saapunut vaimon ja tyttären kanssa kalakaupasta, on se vain vaikeaa ostaa kun on oikein monta päättäjää. Kalastoni on tällä hetkellä 31 neontetraa, muistin niiden olevan kardinaaleja mutta hups, olivatkin neontetroja. Kuparimonnisia on 6, Kiilakylkiä 8 ja 1 partamonni.

Aikaa on kulunut siitä kun viimeksi omistin jonkinlaisen altaan, sain sen synttärilahjaksi joskus yli 40 vuotta sitten, litroja oli huimaavat 35, tuota sitten hoitelin sen kuin pieni poika vain osaa. Nyt 50 -vuotiaana olen saanut ihka oikean altaan. 180-litraa, joten minulla on siis ISO akvaario, näin luulin. Tuossa Facebook ryhmässä keskusteluissa ilmeni harrastajien altaat ja niiden koko, omani onkin oikein sopiva poikas altaaksi, ei se mikään oikea akvaario ole. Tai no on se minulle ihan oikea joten eipä kai muulla ole väliä? Eihän?

Kalani uivat hienosti, ovat kauniita katsella ja mikä tärkeintä, ne eivät metelöi. Meillä on kotona hiukan eläimiä, kolme koiraa, yksi kissa ja se ainoa joka meidän perheessä ei kunnioita ja pelkää minua vaimon ja lasten lisäksi, tai ehkä vaimo ja lapset hiukan kunnioittaa, pelosta on turha puhua. Koirat kyllä pelkäävät siten kuin pitääkin ja kissa. Se kissa joka on Kapu aka Gabriel aka Gabriela ei oikeastaan välitä tuon taivaallista minusta.  Niin kertoa piti siitä joka minua ei siis millään tavalla kunnioita minua, se on siili. Afrikkalainen kääpiösiili, minä en oikeastaan tykkää hänestä, hän kun muutti meille ”tilapäiseen” hoitoon, loppui Artolta saunominen. Saunamme oli ainoa paikka jossa tuo otus saa rauhassa nukkua päivät ja valvoa mellestää yöt. Eli Arto ei nyt sitten sauno, ei ainakaan omassa saunassa. Tuolla Siilillä jonka nimi on Simon tai oikeastaan Simone koska hän on naaras, mistä sen erottaa uroksesta, en tiedä. Eniveis, Simo oli juuri muuttanut meille ja saunan lauteet oli vaimoni tai joku lapsistamme nostanut ylös, mutta voi kauhistus! Laude oli huonosti ja se olisi voinut pudota ja Simon taru olisi ollut loppu, ohi. Minä siis ryntäsin saunaan, otin sukat pois jotteivät kastuisi ja hyppäsin jos nyt 134 kiloinen mitenkään hyppää, pelastamaan Simoa uhkaavalta tuholta. Vieressä seisoi saunan ovella rakas vaimo, rakas tytär ja toinen pojista, en muista kumpi. He katsoivat minua ja touhujani, katsoivat toisiansa ja minä vaistosin pidäteltyä iloa ilmassa. Hyvä on, naurakoot ruojat läskeilleni mutta minä olen kuitenkin sankari ja pelastan siilin. Muuten meni hyvin mutta Simo on siili joka rakastaa varpaita, rakastaa niin paljon että puree niitä. Ja kovaa. Simo ryntäsi sieltä pimeydestä jostain ja puri minua varpaaseen Huusin ja säikähdin, en voinut liikkua enkä potkaista sillä Simo olisi vahingoittunut joten seisoin paikalla ja kiljuin, nuo muut huutonauroivat. Osoittelivat minua sormillaan ja nauroivat. Minä seisoin paikallani, nöyryytettynä ja vihaisena, minut voitti n. 218 g painava siili. Perheeni ei osoittanut myötätuntoa eikä sääliä.

Tältä pohjalta lähden pitämään tätä blogia, koskaan en ole kirjoittanut yhtikäs mitään. Olen toki joskus allekirjoituksen kirjoittanut mutta en muuta, sillä en osaa kirjoittaa. Lisätään tähän nyt vielä että kirjoitusvirheitä tulee olemaan paljon minusta riippumattomasta syystä sain 11.2.2011 (tyttäreni syntymäpäivänä) kaksi aivoinfarktia ja näiden jälkeen olen opetellut kirjoittamaan uudestaan. Sekä kävelemään sekä lukemaan, tosin en enää lue kirjoja sillä on aika turhauttavaa lukea kirjaa sanotaan nyt vaikka 50 sivua ja kun seuraavan kerran otat kirjan käteesi et muista mitään lukemastasi. Muisti siis meni, meni myös ammatti. Olin autonkuljettaja lääkärit veivät minulta ajokortista kirjaimet enkä saa enää ajaa työkseni. Tämä ei muuten haittaa oikeastaan yhtään, nyt voin istua kotona, katsoa kun lapset kasvaa ja kalat uivat laarissaan. Vaimo ahertaa töissä kuten kunnollisen ihmisen kuuluukin tehdä. Hyvä vaimo se on, mutta kovin on mäkättävää mallia.

Akvaario