Meillä on kolme koiraa. Pienin on hiukan isompi kun suomenpystykorva, kaksi muuta ovat sellaisen saksanpaimenkoiran kokoisia, narttu sellaisen. Voiko jostain päätellä koiran koosta päätellä sen älykkyyttä? Isoin koiramme joka ei nyt niin valtava ole näki altaan ja pysähtyi tuijottamaan tuota outoa ilmestystä, työnsi kuononsa kiinni lasiin eikä tietenkään haistanut mitään, toinen yhtä iso koira meni viereen ja työnsi kuononsa kiinni lasiin, nuuskutti ja puuskutti aikansa, eikä saanut hajua. Lasissa oli nyt siis neljä koiran kuonojen jättämää märkää läiskää hiukan kuolaa ja muuta eritettä mitä noista nyt lähteekään. Käskin hurtat katoamaan vaikka maan rakoon mutta jätämään laarin rauhaan, ne lähti. Hetki kului, pienin koirista tuli sohvalle, meillä ei saa koirat tulla sohvalle. Koira tuli siis kulmasohvan toiseen päähän ja käveli koko sen perhanen sohvan, about 3-metriä toiseen päähän, työnisi päänsä akvaarion yläpuolelle työnsi kuononsa kiinni altaan päälilasiin ja nuuhkaisi, ei siitä mitään hajua lähtenyt mutta lasin päälle oli pudonnut vähän kalanruokaa. Koira nuolaisi safkat pois samalla siivoten sen kuonon jälkensä. Pienin oli viksuin, se sai safkat ja vähiten rähinää isännältään.
Nuo kaksi muuta ovat edelleenkin tyhmiä, eivätkä tule koskaan viisastumaan. Ne ovat kuin lauma miljoonakaloja tiettämättä mistään mitään tai ymmärtämättä mitään, ne vain olevat.
Altaassa kaikki on hyvin, kiilakyljet vaeltavat lammikossaan hiukan typerän oloisina mutta ehkä niiden kuuluu sellaisia ollakkin, monniset monneilee ja neontetrat kulkevat ympyrää varmaankin kikatellen ja kehuen toisiansa kuinka kauniita he ovatkaan. Tällä hetkellä on menossa keskustelut siitä millaisen kalan kukin perheenjäsen saa, kaikki saavat ihan omansa paitsi minä. Näin he luulivat. Aikani kuunneltua ja keskustelun tai oikeastaan metelin, vielä yltyessä jonkun sanovan että hän haluaa sellaisen Pirajan, puutuin meteliin. arvovaltaisesti karjaisin hiljaisuuden taloon, jopa vaimoni hiljeni. He kääntyivät katsomaan minua ihmeissään johon sanoin näin: ”Muistaako teistä kukaan yhtään mitään? Kenen tuo allas tuossa on ja kuka sen on maksanut?” Kerroin myös etten tarvitse juurikaan heidän apuaan enkä osallistumistaan tämän akvaarion hoitoon. He olivat hyvin hyvin hämmästyneitä. Tässä kohtaa kaikki meni juuri kuten olin ajatellut, vaimo alkoi lohduttamaan lapsia, lapset ja vaimo liittoutuivat minua vastaan. Tämä oli mahtavaa, sillä seuraava lause vaimoltani oli se johon olin pyrkinyt ”Mutta voidaanhan me ostaa vaikka oma akvaario” Kyllä joskus vanhakin koira voi olla viisas.. ei nuo neljä osaa ostaa akvaariota ilman minua, parasta koko hoidossa on tietysti tuleva perusteluni: Kyllä sellainen isompi on paaaaaljon helppohoitoisempi.. Nyt vain malttia ja meille läsähtää tulevaisuudessa oikeasti iso jolloin voinkin jalomielisesti antaa nykyisen muille perheen jäsenille. En tiedä milloin tämä tapahtuu mutta olen aloittanut aika hyvin tämän pohjustuksen.